Keskittyminen tuo onnellisuutta

13.09.2024

LUONNON MERKITYS

Minulle luonto ja oma aika tuovat tuovat tilaa ja sisäistä rauhaa. Erityisen antoisaa on luonnossa rauhassa liikkuminen ja välillä pysähtyminen, sen kauneuden huomaaminen. Kokemus olla osa luontoa. Tämän takia nautin kävelyistä omassa rauhassani.

Emme voi koskaan olla siitä irrallaan, emme selviä ilman sitä. Jos luonto ei voi hyvin, me emme voi hyvin. Jos emme voi hyvin ja luontoyhteys ja yhteys omaan itsemme on enemmän tai vähemmän kateissa, myös keskittymiskykymme kärsii. Minulle monet asiat ovat yksinkertaisia. Kun elämän pitää yksinkertaisena, myös aivomme ja kehomme voivat paremmin.


AIVOJEN SOPEUTUMINEN NYKYKULTTUUURIIN

Ihmisen aivot eivät ole juurikaan muuttuneet viime vuosituhansien aikana. Ne eivät pysty sopeutumaan suureen ympäristön muutokseen, mikä aivoihimme vaikuttaa. Ne muutokset, kuten esimerkiksi netti, pelit, some, tv, mainokset vaikuttavat niin moneen asiaan elämässämme.

Johann Harin kirjassa tullaan englanninkieliseen sanaan: "wired", jolla on kaksi merkitystä: toinen on "olla netissä" ja toinen "olla maanisessa tilassa, käydä ylikierroksilla". Jos on paljon netissä tai koukussa nettiin, on lähes koko ajan ylijännittynyt. Herkät ihmiset jännittyvät myös helposti, joihin itsekin kuulun. Kun herkkä ihminen oireilee, tulisi sen olla merkki myös muille - pian oireilee moni muukin.

KESKITTYMINEN

Yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan on erinomainen ratkaisu hyvinvointimme ja tehokkuuden kannalta. Aivomme ovat tottuneet siihen ja rakentuneet sillä tavalla ja toimivat niin parhaiten. Hyvä luontoyhteys ja maadoittuminen ja arkiaskareiden tekeminen ja luonnossa oleminen auttavat meitä ja aivojamme selviämään tästä, ja voimaan paremmin. 

RIITTÄVÄN PITKÄ KESKITTYMINEN

Ihminen voi keskittyä ja saada pysyvämpää tyytyväisyyttä, kun keskittyy asiaan kerrallaan ja riittävän pitkäksi aikaa. Nykyisin on helppo saada lyhytaikaisia domamiinipiikkejä helposti ja monia yhtä aikaa. Ja lopputulos on huono – dopamiini vain vähenee ja olemme vain vähemmän tyytyväisiä itseemme. Tässä joitakin esimerkkejä:

  • Huonot: kännykän selailu, herkut, viini, suklaa, pitkäaikainen stressi + juhlat ja uusi stressi (ei aikaa palautua, juhlitaan liikaa kerralla), kaveri + kahvit + kännykkä tai muita monta ärsykettä yhtä aikaa.
  • Hyvät: liikunta, yhteen työ- tai muuhun tehtävään keskittyminen, luovuus, pidemmät projektit, yksi asia kerrallaan, jätä kaikki muu p ois.

Se, että yrittäisi olla mukana kovin monessa ja yhtä aikaa, on unohdettava, jos haluaa voida hyvin. Erityisesti netin ja somen liiallista käyttöä olen tietoisesti pyrkinyt välttämään. Sinne on helppo jäädä kiinni, se koukuttaa helposti ja on poissa jostakin muusta meille tärkeästä – oikeasta elämästä ja itselle tärkeistä asioista. Kuten sisäisestä rauhasta ja henkisestä kehittymisestä.


Johann Hari on kirjoittanut erinomaisen kirjan nimeltä Kadonnut keskittymiskyky. Hän perustaa tietonsa oman kokemuksensa lisäksi lukuisiin tieteellisiin tutkimuksiin. 

Toivottavasti nämä asiat saavat sinut pysähtymään tämän tärkeän asian äärelle yhtä lailla kuin minut. Jos haluamme voida hyvin ja elää elämäämme ilman, että olemme riippuvaisia vaikkapa työn teosta tai somen käyttämisestä, tähän aiheeseen kannattaa perehtyä ja ottaa opit myös omaan elämään. Suosittelen ehdottomasti Harin kirjaan perehtymistä ajan kanssa ja keskittyen. Niin minä tein, ja sain samalla muistutuksen asiasta, jonka intuitiivisesti olen tiennyt pitkään.

Harin mukaan "Parasta mihin voimme ryhtyä nyt, on yrittää karistaa elämästämme niin paljon häiriötekijöitä, kuin mahdollista". Aivot käyttäytyvät kuin lihas, säännöllisellä harjoituksella lopputulos paranee, kun tietyt toiminnot vahvistuvat. Voi aloittaa vaikka kymmenminuutin monotaskauksella, keskittyen yhteen asiaan kerrallaan. Sen jälkeen voi antaa ajatusten harhailla yhden minuutin ajan. Ja taas palataan kymmenen minuutin keskittymiseen. Aivot oppivat keskittymisessä koko ajan paremmaksi.

Professori Gloria Markin mukaan, jos ihminen on kärsinyt pitkään arjessaan erilaisista toimintansa keskeyttämisistä, hän alkaa keskeyttää itse itseään, vaikka kaikki ulkoiset keskeytykset olisivatkin poistuneet. Onneksii voit opettaa itsesi uudelleen toimimaan itsellesi terveellisemmällä tavalla.

Olen huomannut, että pidän asioista ja tekemisestä, missä voin kunnolla keskittyä. Tällaisia ovat esimerkiksi:

  • Voin hoitaa yhtä asiakasta kerrallaan, ennen ja jälkeen hoidon on sopiva tauko, jolloin aivoilla ja keholla on "lepohetki", usein myös keho tarvitsee happea, vettä ja välillä pientä syötävää
  • Koulutuksen suunnittelu, kun saan keskittyä johonkin aiheeseen ilman häiriötekijöitä. Tässäkin auttaa, kun pidän välillä tauon tai teen kokonaan jotakin erilaista.
  • Kun saan lepuuttaa aivojani, vaikka kävelemällä. Katsomalla ikkunasta ulos, tähän sopii myös kuppi teetä. Rapsuttamalla kissaa, yhtä kerrallaan. 

KYSYMYKSIÄ SINULLE

  • Minkälaisista asioista sinä pidät? Missä rauhoitut?
  • Saako niissä keskittyä yhteen asiaan kerrallaan?
  • Miten voin järjestää tilanteita, jotta voin yhä enemmän keskittyä yhteen asiaan kerrallaan? 

Listaa kaikki esimerkit, mitkä tulevat mieleen.



Tässä pieni osa tärkeimmistä ajatuksista asian tiimoilta.

Tämä artikkeli pohjautuu Johann Harin kirjaan nimeltä Kadonnut keskittymiskyky sekä omiin ajatuksiini aiheesta.


LUENTO TAI OSANA HYVINVOINTIPÄIVÄN OHJELMAA

Tästä aiheesta voi tilata minulta luennon, jossa pohdimme asiaa syvemmin ja erityisesti oman hyvinvoinnin kannalta. Voin ottaa asiaa esille tarpeen mukaan myös eri tapahtumissa, kuten työhyvinvointipäivissä muun ohjelman ohessa.