Jatko-opinnot Energiahoitajalle

Intuitiivinen Energiahoitaja Master

Energiahoitaja, jatkokoulutus, Master taso, 8 lähipäivää, kesto kaksi vuotta, Toteutetaan kahdessa osassa.

Intuitiivisen Energiahoitajan Master koulutus, 8 lähipäivää, lisäksi pakollisia ja vapaaehtoisia tehtäviä ja hoitoharjoittelua. 

Seuraavan Master koulutuksen ensimmäinen osa alkaa aikaisintaan kevätkaudella 2027, ellei ryhmä ole valmis jo ennen sitä.

Koulutukseen voi osallistua, kun on suorittanut Aurinkokallion Intuitiivinen Energiahoitaja -koulutuksen. 

Paikkana näillä näkymin Lappeenranta tai Savitaipale.


Koulutuspäivät ja paikat:

Sovitaan myöhemmin 

Kokonaishinta 1280 €, hintaan sisältyy varausmaksu 140 €. Loppuosa voidaan  maksaa kahdessa osassa ilman kuluja. .

Otan jos vastaan ilmoittautumisia, kuitenkin viimeistään kuukautta ennen koulutuksen alkua. Jaana hyväksyy osallistujat.

Kouluttajana Jaana Kallio ja mahdollisesti myös muita kouluttajia. Jaana on energiahoidon, reikin sekä NLP:n kouluttaja, täydentävien hoitomuotojen hoitaja ja valmentaja. Jaanalla on hoitamisen ja valmentamisen kokemusta on 24 vuotta ja kouluttajana 15 vuotta.

OTA YHTEYTTÄ

Koulutuksesta enemmän

Koulutus on suositeltava, jos haluat tehdä Energiahoitoja työksesi ja haluat myös kehittyä ihmisenä tai haluat ryhmän tukea toimintasi alkuun. Koulutukseen voi tulla, vaikka et vielä halua tehdä hoitoja työksesi ja haluat kehittyä ihmisenä ja hoitajana.

Koulutuksessa painotetaan jatkuvaa hoitoharjoittelua sekä omaa henkistä ja hoitajana kehittymistä pitkällä aikavälillä. Kehityksessä ovat tärkeitä sekä henkinen- että hoitajana kehittyminen, oma hyvinvointi sekä työnohjauksellinen sekä ryhmän tuki aloittavalle hoitajalle. 

Tiedollinen kehittyminen ja vapaaehtoinen kirjallisuus: Tarkoituksena, että syvennyt paremmin tärkeisiin aiheisiin. Tärkeän kirjan voi lukea 2-3 kertaan. Kun ´jotakin toistaa tarpeeksi usein, sen oikeasti omaksuu itselleen. Se jää alitajuntaan ja se vaikuttaa ajatuksiin ja omaan tekemiseen. 

Toki voin valita oman kehittymisen alueelta useamman tärkeän kirjan tai muun tiedonlähteen. 

Jokaisella kerralla varataan vähän aikaa kysymyksiin, keskusteluihin tai ryhmävalmennukseen. Voimme olla oppimassa kaikilta – ja sen on rikkaus.

HOITOHARJOITTELUT

Energiahoitajan Master tason saavuttaminen edellyttää runsaasti hoitoharjoittelua. Kokoontumisten välillä kannattaa tehdä vaadittavat hoitoharjoittelut:

Hoitoharjoittelun vähimmäismäärät koulutuksen aikana, aina kokoontumisten välillä:

  • vähintään 10 lähihoitoa, joista vähintään yksi sarjahoito
  • vähintään 6 kaukohoitoa
  • vähintään 6 itsehoitoa tai vastaanotettua kaukohoitoa (näistä vähintään puolet vastaanotettuja kaukohoitoja).

Koulutuksen ajalta hoitojen kokonaismääräksi tulee vähintään 30 lähihoitoa, vähintään 18 kaukohoitoa, vähintään 18 itsehoitoa tai vastaanotettua kaukohoitoa. Näistä kaikista tehdään raportit.

Jotta koulutuksesta saa todistuksen, kaikki hoitoharjoittelut tulee tehdä ja raportoida ennen kuin koulutuksesta saa todistuksen. Jaamme hoitokokemuksia ryhmässä ja voimme oppia myös toisiltamme. Syventäviä vinkkejä ja tapoja hoitaa käymme läpi myös lähipäivinä.

Koulutuksen sisältö:

  • Energiahoito läsnäolon ja sydänyhteyden ja inhimillisyyden kautta: tapoja ja tekniikoita
  • Intuition ja asiakkaan kuuntelun syventäminen hoidossa ja asiakkaan tukena
  • Oma henkinen kehittyminen, tietoisuuden syventäminen ja itsereflektointi
  • Hoitamisen syventäminen
  • Erilaisten asiakkaiden ja muiden ihmisten kohtaaminen
  • Ryhmän tukea ja ryhmävalmennusta energiahoitajana kehittymisessä
  • Hoitamisen ja inhimillisyyden etiikkaa
  • Hoitokokemuksien seurantaa ja niistä oppimista
  • Työnohjauksellista ja ryhmän tukea yrittäjänä aloittamiseen ja yrittäjänä toimimiseen
  • Tavoitteiden ja arvojen sekä syvempien arvojen tarkastelua 
  • Omat ja ryhmän tavoitteet ja niiden tukeminen ja harjoitukset
  • Syventävä kirjallisuus
  • Syventävät harjoitukset
  • Harjoitushoidoista oppiminen
  • Lopputyön tekeminen aiheesta, josta sovitaan opettajan kanssa. 


Muita teemoja tavoitteiden ja tarpeen mukaan:

  • Itsen ja toisten hoitaminen ja siinä kehittyminen
  • Henkisen polun kehittymisen eri puolia ja näkökulmia
  • Sisäänpäin omaan itseen, omien tapojen löytäminen ja vakiinnuttaminen
  • Anteeksianto, irti päästäminen
  • Rakkaus, myötätunto
  • Läsnäolo, sisäinen rauha
  • Itsetuntemus, toisten tunteminen, vuorovaikutus
  • Tukea ja lisää oppia energiahoitamiseen ja intuition kehittämiseen
  • Itsen ja oman tilanteen hyväksymistä ja tunnetyöskentelyä
  • Oma tehtävä - tavoitteet ja henkiset tavoitteet
  • Haluaminen ja salliminen, valon työntekijä
  • Myötävirtaan -ajattelu, erillisyydestä yhteyteen, niukkuudesta runsauteen
  • Mielikuvat ja niiden muuttaminen hoitamisen tukena
  • Ihminen, eläimet ja luonto henkisestä näkökulmasta
  • Oma hyvinvointi ja omat rajat
  • Äänen käyttö hoitamisessa: oma ääni, äänimaljat ja rummutus
  • Värit hoitamisessa ja oman kasvun tukena
  • Numerologian perusteet, omat numerot ja vahvuudet
  • Keskittymisen merkitys, oman ajan arvostaminen
  • Kuolema, elämästä oppiminen
  • Maapallon selviämisen mahdollisuudet
  • Avaruusveljet, oppaat ja auttajat
  • Oman polun vahvistaminen
  • Näitä aiheita syventäen: luonto (sisältää eläimet ja ihmiset), maadoittuminen, intuition kehittäminen, arvot ja uskomukset sekä mielen työkalut henkiseen kehittymiseen.
  • Egosta irti päästäminen 
  • Henkinen kehittyminen 3D tasolta 4D ja 4D tasolla,  elämän yksinkertaisuus ja paljon muuta

Lähiopetuspäivät järjestetään klo 10-16:30 (tai muu aika mitä sopii kaikille). Lähipäiviin sisältyy teemojen ja keskustelujen lisäksi hoitojen harjoittelua ja muita harjoituksia. Kokoontumisajoista päätämme yhdessä, jotta kaikki pääsevät mukaan.