NLP Practitioner, 16 pv, Savitaipale, Aurinkokallio, Jaana Kallio
Aloitamme koulutuksen syyskuussa 2024 maalaismijöössä Savitaipaleen Lavikanlahdella, osoitteessa Jokimiehentie 34. Ainakin kaksi ensimmäistä kokoontumista olemme Lavikanlahdella, tämän jälkeen Jaanan kotona Savitaipaleella, osoittessa Kangaspolku 6 (kissatalous). Yhteiskyytejä järjestetään 16 päivän koulutus jatkuu reilun puolen vuoden ajan. NLP Practitioner on prosessimuotoinen kansainvälinen tutkinto ja samalla suosittu matka kohti toivomiasi muutoksia elämässäsi. Teemme matkaa Jaanan kanssa noin 14 vuoden NLP koulutuksien ja NLP valmennuksien ammattitaidolla, myötätunnolla ja intuitiolla.
Koulutus järjestetään viikonloppuisin, päivämäärät;
Koulutus antaa sinulle työkaluja käyttää omaa kehoa, mieltä ja kieltä. NLP:n (Neuro Linquistic Programming) opiskelu antaa välineitä omien ajattelutapojen, tunteiden, kokemusten ja toiminnan tarkasteluun ja halutessasi niiden muuttamiseen. NLP:n opiskelu perustuu pitkälti omiin kokemuksiin, joten teemme koulutuksen aikana runsaasti harjoituksia.
Voit ehkä kokea, että ihmisenä kehittyminen, oman itsetuntemus, omien syvempien arvojen kirkastaminen ovat tärkeitä. Monesti syvällisempi ajattelutapa ja elämän merkitykselliset asiat vahvistuvat kurssin aikana. Uskallamme olla enemmän sellaisia kuin olemme. Moni löytää koulutuksen kautta sisäisen loisteen ja palon, ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämään ja paljon laajemminkin.
Tavoitteiden suunta tarkentuu esimerkiksi syvempien arvojen ja uskomuksien käsittelyn kautta. Myös tekemisen ja ei-tekemisen sekä intuition ja loogisen päättelyn tasapaino auttavat meitä eteenpäin. Koulutuksessa saamme varmasti, näkökulmia, oivalluksia, hyviä läsnäolon hetkiä ja opimme itsestämme ja toisiltamme.
Aurinkokallion NLP Practitioner koulutuksen tärkeimpiä aiheita:
Koulutuksesta saa välineitä sekä itselle, että työelämään, ryhmien toimintaan ja ihmisten välisiin vuorovaikutustilanteisiin. Koulutukissa on monta kertaa huomattu, että kun oma ajattelu ja käyttäytyminen muuttuu, niin ympäristö muuttuu myös.
Päivämäärät lauantaisin ja sunnuntaisin, päivät ja kellonajat vahvistetaan tähän myöhemmin.
Koulutuksen kesto on 16 päivää ja vähintään 132 oppituntia. Aurinkokallion NLP koulutukset ovat Suomen NLP yhdistyksen suositusten mukaisia ja koulutuksesta saa todistuksen.
Kouluttaja: Jaana Kallio, KTM, NLP Trainer, NLP Master Coach, opettajan pedagoginen koulutus, hermoratahieroja, intuitiivinen energiahoitaja, Intuitiivisen energiahoidon kouluttaja. Jaanalla on kokemus reilun kymmenen vuoden ajalta lukuisien NLP Practitioner ja Master Practitioner koulutuksien vetämisestä sekä NLP ohjauksesta ja valmennuksesta.
Hinta: NLP Practitioner, 16 työpäivää, 1300,00 + alv 24 % (verollinen 1612,00 €), sis. ilmoittautumismaksun 140 €. Koulutusmaksut voidaan maksaa erissä sopimuksen mukaan 1-10 erässä.
Ilmoittautumiset; Kurssitila on rajallinen, joten oma paikka kannattaa varata ajoissa. Ilmoittautumiset viimeistään 7.8.2024.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.aurinkokallio.fi, jaana.aurinkokallio@gmail.com, Jaana Kallio puh. 040 527 3126 tai ota yhteyttä linkin kautta.
Aurinkokallion tilat löytyvät Lappeenrannan linnoituksesta, osoite Katariinantori 6. Torin takana on pitkä punainen talo, Kristiinan työtuvat, talon toisesta ovesta oikealta pääset meille.
NLP Practitioner koulutuksien palautteita voit lukea täältä
NLP:n avulla voit/saat/pystyt/voit hyödyntää:
Uusia oivalluksia ja näkökulmia
Elämän merkityksellisyyden vahvistuminen
Välineitä omaan sisäiseen kehittymiseeen
Vuorovaikutustaitoja, hyvän vuorovaikutussuhteen luomista
Työkaluja sekä omaan elämään että työhön
Ajatusmalleja. arvoja sekä uskomuksia ja muuttaa niitä paremmiksi
Ymmärrystä itseä ja muita kohtaan
Kielimalleja ja sanatonta viestintää
Keinoja voimaantumiseen ja uupumisen ehkäisyyn
Eri harjoituksien yhdistämisiä, kokeiluja todellisiin tilanteisiin
Paikkoja on vielä, meitä on tulossa upea ryhmä!
Olemme yhdessä enemmän.
Tervetuloa!
#aurinkokallio #nlpkoulutus #nlppractitioner #hyvinvointi #vuorovaikutus